Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Tämä tuntuu jotenkin väärältä. Tätä blogia kirjoittaessa pitäisi olla jenkeissä, takana taas 8h ajoa, 30 astetta lämmintä, vuori roinaa auton takapenkillä, mieli täynnä virikkeitä, suunnitelmia huomisesta. Mutta nyt ollaan täällä Suomessa, kotona, töissä, plaah… ja siksi ei oikein ole tuntunut enää siltä, että olisi sopivaa kirjautua blogin sivuille saati kirjoittaa sitä. Se oli sen matkan juttu, sitä ei haluaisi yhdistää ajatusta tästä blogista arkeen mutta arjessa tätä kuitenkin kirjoitan. Ja on kuitenkin korkea aika kirjoittaa nämä viimeiset jutut, että eivät aivan kokonaan unohdu. Olkoon tämä nyt sitten kuinka tylsältä tuntuvaa tahansa.

Ylipäätään tämän blogin kirjoittaminen vei reissussa aika paljon aikaa. Ei etukäteen ollenkaan osattu aavistaa mitä se kirjoittaminen olisi, kun ei ennen tällaista oltu tehty. Pääsin reissun aikana ihan vain pari kertaa ennen puolta yötä nukkumaan. Muuten meni aina yli puolenyön, kun laitoin seuraavaa postausta kuntoon. Tietty kuvien ja videoiden siirtäminen blogiin otti myös aina oman aikansa. Vaikka blogin kirjoittaminen välillä tuntuikin siltä, että onko tässä mitään järkeä kun se vie näin paljon aikaa, niin kyllä sitä näin jälkikäteen osaa arvostaa. Olipa hyvä, että me tätä kirjoitettiin. On ollut jo monta kertaa mukava palata lukemaan vanhoja postauksia ja myös ihan eri tavalla pystyy muistamaan, että mitä kaikkea siellä tapahtui.

Seuraavaksi pientä faktaa matkasta muistiin. Pistän tässä myös kartat jokaisesta etapista ja listaan asioita, jotka jäivät tekemättä, koska aika ei vain kaikkeen suunniteltuun riittän

- Ajettua tuli 4136mailia eli 6656km. Ei mennyt pahasti alakanttiin se etukäteen arvioitu noin 6000km. Missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että onpa jo ajettu paljon.

 - En muista olenko maininnut mutta auton nopeusmittarissa ei ollut mittarivirhettä ollenkaan. Kun viisari oli 75mph niin se vauhti myös oli 75mph. Onko se joku suomalainen tapa, että nopeusmittarissa pitää olla jotain 6-7km/h mittarivirhettä ja se pitää aina muistaa huomioida ajaessa? Vai onko vika volkkarissa?

 

 - Auton keskikulutus oli reissun lopussa lähempänä 20mpg eli tekee noin 14,1l/100km. Ei tuntunut missään. Kun auto otettiin Dallasissa käyttöön, niin aiemman kuskin keskikulutus oli ollut 30mpg eli 9,4l/100km. Nollasin siis laskurin alussa. Selvästikin kuritin kaasupoljinta jonkun verran enemmän. Ne kiihdytykset… En niissä säästellyt kyllä yhtään aina kun oli ihan pienikin mahdollisuus. Turha edes yrittää Golffilla samaa. Suomessa jo silmänä kovana tarkkailen pysyykö Golffin keskikulutus siinä 5l/100km hujakoilla.

 

 - Maksiminopeus oli 93mph eli noin 150km/h. Pätkällä Santa Fe - Monument Valley tuli tosiaan vähän kiire ja veikkaisin, että toi nopeus saavutettiin sillä siirtymällä. En olisi yhtään hiljempaa voinut ajaa, koska se oli lopulta parista minuutista kiinni, että ehdittiin sille meidän upealle Monument Valleyn sunset tourille. Muuten ajelin kyllä aika hyvin rajoitusten mukaan, koska siellä poliisi oikeasti valvoo nopeuksia.

 

 - Liikkeellä olemisen keskinopeus oli 47mph eli noin 76km/h. Yllättävän paljon tämäkin mutta johtunee ehkä siitä, että teillä tuntui kyllä aina olevan tilaan ja losissakin onnistuttiin välttämään ne pahimmat ruuhkat.

 

 - Navigaattori oli kokonaisajaltaan päällä 108h 41min, joista pysähdyksissä 20h 7min ja liikkeellä 88h 34min. Pysähdyksissä olemisen kestoa selittänee se, että välillä vaan googlailtiin autossa seuraavaa paikkaa ennen liikkeelle lähtöä. Piti osoitetta varmistaa, ravintolaa etsiä, tutkia datapaketin tilannetta ym ja siihen mahtuu myös ne parit ruuhkassa seisomiset.

 

 - Paperikarttaa ei käytetty kertaakaan mihinkään, vaikka käytiin ostamassa Dallasissa toinenkin kappale sitä, kun Amazonista tilattu ei ehtinyt saapua ennen reissua. Nyt niitä on sitten kaksi.

 

 - Dataa kului 8gigaa. Yksi giga jäi käyttämättä. Meidän olisi näköjään ollut täysin mahdotonta matkustaa ilman nettiyhteyttä. Ja suurimmaksi osaksi pyrin kuitenkin blogin kuvien ja videoiden siirrossa käyttämään tuskaisen hitaita hotellien wlaneja.

 

 - Kun luen tätä blogia seuraavalle matkalle pakatessa, niin älä pakkaa sitä Elinan hiustenkuivaajaa mukaan. Se toimii vain puolella teholla jenkkien sähköpistokkeista. Oli jo kolmas kerta, kun se oli USA reissulla turhaan mukana viemässä tilaa.

 

Sitten listausta tekemättömistä asioista:

 

Dallasissa taikka Fort Worthissa ehdittiin aika lailla tehdä ne asiat mitä haluttiinkin. Se oli vain se alkupaikka eikä rodeon lisäksi oltukaan kauheasti muuta edes suunniteltu sinne. Mutta Dallasin keskustassa olisi tietty voinut olla kiva käydä ja käydä esim. John F. Kennedyn murhapaikalla. Muuta ei tule mieleen. Tässä vaiheessa reissua olisin myös vielä jännittänyt Dallasin keskustaan ajamista, koska en vielä tiennyt, että kaupunkien keskustassa ajaminen jenkeissä on todella helppoa.

Siirtyminen Amarilloon sujui aika lailla ennalta määritellyn mukaisesti. Olisi kyllä voinut pysähtyä jossain vaiheessa ottamaan kuvan öljypumpusta. Cap Rock Canyonilla varusteet olivat vielä vähän puutteelliset, kun kummallakaan ei ollut jalassa edes lenkkareita eikä ihan muutenkaan tiedetty, että millaista haikkia siellä oli tarkoitus tehdä. Ötökätkin söi. Amarillo meni myös hyvin pitkälti suunnitelmien mukaan. Ilman Palo Duro kanjonin ratsastusretkeä emme Amarilloon varmaan olisi edes menneet. Itse kyllä tykkäsin Amarillon fiiliksestä. Kiva, että siellä kuitenkin käytiin. Oli jotenkin hauska ajaa Amarillon halkovaa Highway 40:tä edestakaisin. Läheisestä Canyonin pikkukaupungista oltiin luettu kehuja ja sen läpi ajettiinkin, kun tultiin Amarilloon mutta ei oikein sillä läpiajolla saatu siitä sitä ideaa. Siellä olisi voinut ehkä käydä uudestaan.

Tällä etapilla ajettiin ehkäpä reissun pisin pätkä Highwayta pitkin

Santa Fe oli meidän molempien mielestä reissun tyhjin arpa. Ehkä jos museoissa joskus opitaan käymään, niin sitten tilanne voisi olla eri. Santa Fen/Albuquerquen alueella jäi kuitenkin näkemättä esim Turquoise Trail, joka olisi ollut nätti ajomatka Santa Fen ja Albuquerquen välillä. Samoin Breaking Bad kierros jäi melkoisen torsoksi. Los Alamos ja Taos olisivat myös olleet paikkoja, joissa olisi ollut mukava vierailla.

Monument Valley oli kaikin puolin onnistunut kokemus. Ajomatkaan sinne olisi voinut tosin varata reilusti enemmän aikaa. Oltaisiin myös helposti voitu unohtua syvemmälle Coloradon ja Utahin puolelle ihmettelemään upeita maisemia ja erämaata. Siellä on kyllä paljon nähtävää. Ajomatkan aikana olisi kuitenkin ollut toteutettavissa esimerkiksi Gooseneck State Park, Durango, Cortez, Mesa Verde National Park, Canyons of the Ancients, Canyonlands National Parkkikin olisi ollut siinä vähän matkan päässä… Jos vain olisi ollut vähän enemmän aikaa. No nuo kyllä olisivat jo vaatineet aika montakin päivää. Itse Monument Valleyssä olisi voinut myös valita yöpymisen leirinuotion äärellä intiaanioppaan kertoessa tarinoita ja monia muita kierroksia. Näihin maisemiin kyllä palaamme vielä!

Flagstaff, yksi reissun omia suosikkejani ja ehdottomasti koko reissun paras majatalo. Siirtyminen sinne tapahtui Pagen ja Antilooppi kanjonin kautta. Pagessa olimme ongelmissa, kun netti ja sitä kautta Yelp eivät toimineet syrjäisen sijainnin takia emmekä sitten oikein osanneet valita ruokapaikkaa. Grand Canyon ymmärrettävästi varasti shown Flagstaffissa mutta näkemättä jäi Walnut Canyon National Monument, Sunset Crater Volcano National Monument, Wupatki National Monument, Sedona ym. ja ylipäätään oltaisiin haluttu nauttia vielä lisää itse pikkukaupungin tunnelmasta ja käyskennellä sen kaduilla. Matkaa suunnitellessa ei ollenkaan tajuttu sitä, että kuinka kiva paikka Flagstaff on ja kuinka paljon sen ympärillä on nähtävää.

Tuossa tuo reitin keskeltä alkava kumpu B:hen asti oli ehkäpä reissun pisin pätkä Route 66:sta

Jos olisimmekin ajaneet Las Vegasiin eri reittiä, niin olisimme voineet mennä esimerkiksi Zion National Parkin läpi ja nähneet Aku Ankastakin tutun Hurricanen länkkärikylän. Nytkin toisaalta missattiin Vegasin vieressä ollut Hoover Dam ja itse Vegasissa jäi näkemättä ties ja vaikka mitä Circue du Soleilista ties mihin performanssiin. Kaikki eivät Vegasista tykkää mutta me tiedämme palaavamme sinne uudelleen.

Matkasta Bishopiin ei paljoa lisättävää ole. Death Valleyssä olisi voinut käydä vilkaisemassa Devil's Golf Coursen ja Artist's Driven mutta haluttiin ehtiä Bishopiin ennen auringonlaskua. Bishop toimi puhtaasti vain pysähdyspaikkana. Toki sekin oli kivan unelias pikkukaupunki ja olisihan siinäkin matkan varrella ollut Sierra Nevadan kupeessa parikin hienoa kohdetta.

Tuo alaspäin suuntautuva erillinen kiemura vei meidät Mariposa Groveen ja niille jättimäisille punapuille

Mariposaan ja Yosemiteen ajaessa olisi voinut vähän tarkemmin tutkailla Mono Lakea. Mutta taas oli vähän kiire eteenpäin, niin piipahdus Mono Lakella oli nopea ja melkoisen jäätävä, koska tuuli kovaa ja kylmästi ja olimme varautuneet vain helteeseen. Mariposassa tunnelma oli jälleen kiva ja kivahan sielläkin olisi ollut vähän haistella sitä enemmän mutta aika meni ymmärrettävästi Yosemitessa. Ja Yosemite… Half Domen valloitus jäi vähän kaihertamaan. Sinänsä hyvä, koska jos/kun sen haluamme valloittaa, niin ihan liian vanhalle iälle ei kannata sen kanssa odottaa, sillä sinne kipuaminen vaatii kuntoa.

Mariposasta eteenpäin jatkaessa ei varsinaisesti oltu enää suunniteltu etapeille mitään erityistä nähtävää. Ja mitä San Francicscossa sitten jäi näkemättä. Ainakin oltaisiin voitu ottaa vähän rauhallisemmin, enemmän takseja ja oltaisiin voitu vaikka käydä niitä viinejä maistelemassa Napassa. Olisin myös halunnut mennä tutustumaan 2. maailmansodan aikaiseen sukellusveneeseen, joka lillui siellä satamassa. Vaikealta SF tuntuu näin jälkikäteenkin.

Montereyn suunnitelmista ei jäänyt juuri mikään toteuttamatta. Aikaa vain olisi voinut olla tässäkin vaiheessa vähän enemmän. Onneksi oltiin siellä sentään kaksi yötä.

Matka Santa Barbaraan sujui myös leppoisasti rantatietä nautiskellen. Itse Santa Barbarassa olisi voinut olla kiva tehdä joku pieni haikki, jos olisi ollut pari päivää enemmän käytössä ja tutkia lähiseutuja enemmän. Mutta olo alkoi olla tuolla jo mukavan rentoa ja losilta tuoksahtavaa.

Siirtymisessä Laguna Beachiin jäi harmittamaan amerikkalaisen jalkapallon missaus. Tai en tiedä jäikö se harmittamaan mutta sinä siirtymäpäivänä oli oikeastaan reissun ainoa mahdollisuus mennä katsomaan jenkkifutista mutta olisi kyllä mennyt pikkaisen vaikeaksi. Ensi oltaisiin ajettu Laguna Beachiin ja sen jälkeen takaisin päin sisälle losiin pahimpaan ruuhka-aikaan ja koko ilta olisikin mennyt siinä. Ehkä ensi kerralla, koska olisi se kuitenkin aika jenkkikokemus. Itse Laguna Beach oli etukäteen aika tarkkaan suunniteltu. Piti käydä San Diegossa eläintarhassa ja valaita katsomassa, piti mennä Catalina Islandille, piti mennä Selänteen pihviravintolaan, piti mennä johonkin isoon ostoskeskukseen. Mutta kun tykästyttiin niin kovasti Laguna Beachiin, että olisi vain harmittanut, jos siellä ei oltaisi ehditty pyöriä yhtään, niin jäi sitten suunnitelmat vähän toteuttamatta eikä oikeastaan harmita. San Diego ja Catalina Island noista ehkä jäivät kaivelemaan.

Ja viimeisenä sitten Santa Monica. Paljon asioita toteutettiin ja paljon jäi toteuttamatta. Santa Monica oli hyvä tukikohta mutta Laguna Beachin jälkeen ehkä pieni pettymys, kun oli aika paljon isompi paikka ja rantakin oli vähän persoonaton. Monena iltana mietittiin, että mitä seuraavana päivänä tehdään ja loppu onkin historiaa. Suunnitelmalistalta jäi toteuttamatta Long Beach ja Queen Mary vierailu, Palos Verdes rantapuisto, LA Downtown, Runyon Canyon uudelleen vesien kanssa, jokin pieni haikki, suppailu Tyynessä Valtameressä. Ei edes Santa Monica Pierille ehditty kertaakaan ja se jäi ehkä eniten kaivelemaan, koska aiemmin ajamamme Route 66 päättyi sinne. 

Mutta siinäpä ne mitkä tulivat vielä mieleen mitä jäi toteuttamatta. Ja mitäs nyt sitten? Uutta reissua jo suunnitellaan, ei sitä auta kieltääkään. Ylipäätään meistä tuntuu siltä, että tällä matkalla oli meihin valtavan suuri vaikutus. Kun ensimmäisenä aamuna ajettiin töihin ja pistettiin meidän matkamusiikki soimaan, niin Elinan silmäkulmista alkoi puskea hikeä..... Hullua mutta totta. Tuon reissun jälkeen on tuntunut siltä, että pitää pysähtyä miettimään, että mitä me oikeasti halutaan tältä elämältä. Tämän suhteen palikat vielä vähän liikkuvat päässä reissun jäljiltä ja tulevat varmaan liikkumaankin jonkin aikaa. Mutta elämä Suomessakaan ei vain voi olla sitä, että 11 kuukautta odottaa sitä 1 kuukauden reissua. Asunto ainakin menee vaihtoon mutta siinäkin on pähkinäpurtavaksi, että asumiskustannukset eivät nouse sillä tavalla, että se estää matkustamisen. Ei se vain ole sen arvoista asua kalliilla, jos ei pysty toteuttamaan itseään. Maailma kun on aika iso paikka.

Jotenkin tuolla reissulla ihmisten suhtautuminen elämään, arkeen, töihin ja vapaa-aikaan oli niin erilaista ja innostunutta kuin mihin on Suomessa ehkä tottunut, että sitä alkoi väkisinkin miettiä mitä tällä elämällä on tarjottavana täällä ja miten siihen pitäisi suhtautua. Sitä alkoi miettiä, että pitäisi entistä vakaammin itse päättää miten se elämä kulutetaan, miettiä miten suhtaudutaan asioihin ja lopettaa sen pohtiminen, että miten asioita kuuluisi tehdä jollain ennalta määritellyllä "oikealla" tavalla. Pitäisi olla "hullu" ja toteuttaa rohkeasti asioita, joista innostuu juuri niinkuin itse haluaa. Kaikki on loppujen lopuksi vain meistä itsestämme kiinni. Eihän tässä periaatteessa mitään uutta ole mutta matkalla kohtaamamme ihmiset tuntuivat elävän niin vahvasti juuri sellaista elämää kuin halusivat, että siitä haluaa ottaa oppia. Tässä riittää vielä paljon mietittävää.

 

 Mutta tähän tämä blogi päättyy. Tilastojen mukaan blogin katselijoita on tähän asti ollut 1914. On ollut hauskaa huomata, että kävijöitä on ollut. Me kiitämme! Hyvin suurella todennäköisyydellä jatkoa seuraa. Onko se sitten Road2NorthWest vai Road2South.. ;)

 

Bye Bye LA

Snift. Tätä postausta kirjoitetaan kotisohvalta. Tuntuu jotenkin absurdilta, että kaikki se mitä koettiin on nyt niin kaukana. Siis puolitoista vuorokautta sitten istuttiin vielä Conanin katsomossa ja ajettiin pitkin Losin täpötäysiä teitä?!  Aikamoinen paluu todellisuuteen tällä hetkellä, arkirealismi iski vasten kasvoja Helsinki-Vantaalla harmaan ja synkän sään saattelemana. Pakko myöntää, että vähän tällä hetkellä nakertaa, että meidän arki kuluu näissä maisemissa, kun toiset elävät elämäänsä Kalifornian auringon alla. Tälläisinä hetkinä sitä miettii, kuinka lottovoitto sitä sitten on syntyä Suomeen, ainakaan säiden puolesta. En väitä, että elämä vaikka Losissa olisi helppoa, ei takuulla. Monen paikallisen kanssa juteltuamme moni toisti samaa, töitä tehdään paljon ja lomia ei samalla tavalla tunneta kuin täällä. Moni hämmästeli meidän neljän viikon yhtäjaksoista reissua, siellä lomaa voi usein pitää kerralla vain viikon. Mutta se sää ja ympäristö ja ne kaikki mahdollisuudet! Ikävä tulee.

 

Maanantai oli siis meidän viimeinen kunnollinen lomapäivä ja samalla Matin ensimmäinen päivä lähempänä kuuttakymppiä kuin syntymää. Haluttiin tehdä jotain spesiaalia sinä päivänä ja päädyttin siihen, että Conan O Brienin talkshown kuvaukset olisi hyvä kolmekymppislahja ja täydellinen lopetus lomalle. Itse kuvaukset alkoivat vasta 3.30 ja check-in oli merkattu 1.30, mutta hyvän istumapaikan halutessaan paikalla oli oltava suunnilleen heti kun parkkihalliin pääsee sisälle eli 11sta. Me mentiin paikalle ennen puolta kahtatoista ja meitä ennen jonossa oli noin 50 ihmistä. Odoteltiin vielä puolisen tuntia, että lippujenjakajat tuli paikalle ja saatiin rannekkeet ja numerolappu ja tämän jälkeen saatiin poistua paikalta kunhan tulee takaisin kahteen mennessä. Käytiin lounaalla ja tultiin intoa täynnä takaisin. Jonkun aikaa odoteltuamme meidät laitettiin kävelemään noin kahdenkymmenen ihmisen ryhmissä Conanin studiota kohden. Oli hauska kävellä siellä kaikkien niiden studioiden keskellä missä kuvattiin parhaillaankin yhtä ja toista suosittua tv-sarjaa. Käveltiin näyttelijöiden asuntovaunuissa olevien pukuhuoneiden ohi ja koitettiin silmä kovana katsella kuka siinä huristeli milloinkin golfkärryllä ohi. Oltiin taas samassa tilanteessa kuin aiemminkin, että minä en nähnyt mitään ilman laseja ja Matti ei muuten vaan tunnista ketään...

 

Kolmen maissa päästiin vihdoin istumaan studioon ja ihmeteltiin kaikkia kameroita ja sitä hyörinää mikä lavalla vallitsi. Saatiin lopulta aika hyvät paikat viidenneltä riviltä   läheltä Conanin pöytää. Jossain vaiheessa lavalle tuli lämmittelijä heittämään läpyskää lähinnä yleisöstä poimimistaan ihmisistä :D Onneksi ei istuttu ihan edessä ettei jouduttu piinapenkkiin. Vihdoin saatiin myös itse Conan lavalle ja onhan se kyllä sen verran karismaattinen ja osaa hommansa etten ihmettele mistä suosio kumpuaa. Mekin oltiin ihan pähkinöinä, välillä ei ehkä kaikkia heittoja tajuttu, mutta naurettiin mukana kuten asiaan kuuluu :D Vieraina oli kaksi näyttelijää, Dex Shepard promoamassa elokuvaa The Judge ja Rosemarie Dewitt promoamassa elokuvaa Men, Women and Children. Sen päiväisen jakson kuvausten loputtua saatiin vielä kuulla, että yllärinä olisikin vielä yksi ekstra haastattelu, joka esitetään vasta lokakuun lopussa. Lavalle astelikin kohta Jake Gyllenhaal! Voin kertoa, että ei harmittanut, että käytettiin vika päivä tuolla! Mullakin oli vihdoin lasit päässä niin sain tiirailla kunnolla.

 

Paluumatkalla Santa Monicaan oli haikeat fiilikset. Kuunneltiin Lana Del Reytä ja hyvä etten vääntänyt itkua siinä, kun katselin silmien edessä avautuvaa kimaltelevaa valtavaa automerta ja Hollywoodin kukkuloita viimeistä kertaa :D Tohon päivään vaan sisältyi taas niin huikeita kokemuksia, fiiliksiä ja nähtävää, että ei olisi halunnut sen loppuvan.

 

Matti:

 

Mutta niin sekin päivä vain loppui niinkuin loppui koko reissukin. Jos ajattelee reissun alkua ja loppua, niin sehän alkoi rodeolla, Yhdysvaltain kansallishymnillä ja sellaisella kunnon jenkkipaatoksella ja päättyi nyt tuohon livekuvaukseen, jossa jenkkiyleisö reagoi niin antaumuksella pienimpäänkin vitsinjyvään. Mielestämme liveshow nipoi matkan alun ja lopun mukavasti yhteen ja tietenkin juhlisti minun kolmekymppisiä kivasti, kun oli niin erilaista. Ja hei Conan, sitä tyyppiä on tullut katsottua silloin kun se Suomen telkasta tuli ja nyt pääsi livenä näkemään niitä tismalleen samoja eleitä ja ilmeitä ja puujalkavitsejä. Enpä olisi sitä Eerikinkadun vuosina uskonut, että joskus vielä pääsen katsomaan Conanin livekuvausta. Ja onhan se livenä vielä paljon hauskempi kuin telkasta katsottuna.

 

Fiilikset viimeisellä matkalla takaisin Santa Monicaan oli juuri sellaiset kuin Elina kuvasi. Ääneen siinä ajaessa totesinkin, että itselleni juuri tämä on sitä Los Angeles kokemusta, kimmeltävä autojen kattomeri katseen edessä auringon laskiessa. Siihen taustalle vielä soimaan Lana Del Rayn version kappaleesta Ride, jota oltiin kuunneltu pitkin matkaa eri osavaltioissa upeilla hetkillä ja maisemilla niin ei siinä paljoa muuta tarvinnut.

 

Näistä postauksista on kuitenkin ehkä vähän välittynyt, että Elina on ollut enemmän innoissaan Los Angelesin alueesta ja se varmaan pitää paikkansakin. Itselläni on taustalla painaneet ne kaikki aiemmin nähdyt ja koetut asiat. Niistä on ollut vaikea päästä yli. Olisin kokenut losin vielä varmasti ihan eri tavalla, jos olisimme reissun vaikka aloittaneet sieltä täysin tuoreilla silmillä.

 

Viimeinen ilta sai meidät kuitenkin kiinni ja oli pakko lopultakin pakata. Elina jäi huoneeseen tekemään jotain enemmän tai vähemmän hyödyllistä, kun itse kävin auton kimppuun. Se oli pyörillä liikkuva roskakori. Pari kaksi kolme pussia roskaa kaivoin autosta esiin, siinä oli kaikkea sellaista törkyä mitä matkan varrella oli kertynyt. Meillä oli ollut vähän sellainen tapa, että jos vesipullo tai mikä tahansa juotiin/syötiin tyhjäksi niin heitettiin se vain olan yli taakse. Auto kun ei ollut oma. Toki oltiin pari pienempää tyhjennysoperaatiota tehty matkan aikana. Haikeaa se auton tyhjennys kyllä oli kun löysin esimerkiksi meidän ensimmäisen etapin pysähdykseltä muhjaantuneen Caprock Canyonin kartan.

Elina pakkaa

 

Lopullinen laukkujen pakkaaminen sitten ottikin oman aikansa. Mutta olimme arvioineet juuri oikein sen kolmannen laukun tarpeen. Kyydistä piti ainoastaan jättää Yosemiten haikkailulta poimituista kolmesta jättikävystä kaksi. Ainoastaan siis yksi pääsi mukaan. Niitä oli kolme sen takia, koska meillähän oli siellä liian vähän vettä mukana ja reppuun siis mahtui mukavasti käpyjä sen sijaan.

 

Aamuyö herätti meidät 2.25. Viimeinen surullinen ajomatka hiljaisia ja pimeitä katuja pitkin autoa palauttamaan sujui nopeasti. Los Angeles alkoi jäämään selkämme taakse.

 

Vielä on tulossa pari postausta tulevaisuutta silmällä pitäen, että mitä jäi siellä sun täällä tekemättä, vähän knoppitietoa ajomatkan kokonaispituudesta ym ja kartat etapeista. Nyt on jo sellaista taistelua hereillä pysyminen, että kyllä nyt saa mennä jo nukkumaan.

Viimeiset viikonloppuriennot

Loppu häämöttää. Tavallaan sääli, ainahan loman loppuminen on vähän kurjaa. Toisaalta taas Pilviä alkaa olla kovemman asteinen ikävä ja omalle salille on kiva päästä. Varsinkin kun on uusia kivoja urheiluvaatteita ;) Ja niin kivaa kun onkin syödä ulkona niin tässä vaiheessa myös itse oman ruuan laittaminen kuulostaa aika houkuttelevalta.

 

Palataanpa kuitenkin lauantaihin. Se oli aika puhtaasti kaupoissa kiertelypäivä, ehkä ensimmäinen puhtaasti shoppailulle pyhitetty päivä. Käytiin tosin ensimmäisenä aamulla lentokentällä autovuokraamossa kysymässä olisiko mahdollista jatkaa auton vuokraa päivällä. Alunperin suunniteltiin palauttavamme auto maanantaina, mutta keksittiinkin, että halutaan silloin Conanin talkshown kuvauksiin, joten palautusta pitäisi lykätä. Soitin ensin autovuokraamoon, että onnistuuko jatkaminen puhelimitse ja saimme vastaukseksi, että ei mutta lentokentällä onnistuu. Noh, ajelimme sinne ja paikanpäällä nuivan oloinen naishenkilö totesi ettei se onnistu juuri nyt. Meidän olisi pitänyt tulla maanantaina uudestaan ja tehdä ikäänkuin uusi sopimus yhdelle päivälle. Ei oikein innostuttu tästä vaihtoehdosta, joten virkailija totesi, että voittehan te vaan palauttaa sen myöhemmin. Eli katsotaan nyt sitten kuinka kalliiksi tämän päivän hupi tulee ja millaiset sanktiot saadaan.

Laiantaina lähdössä liikkeelle, siltä päivältä ei paljoa muita kuvia olekaan

 

Lauantaina saatiin myös meidän ensimmäinen julkkisbongaus! Tai no, saattoihan siellä Runyon Canyonilla olla vaikka kuka, mutta ilman laseja oli hyvä että tunnistin edes Matin. Oltiin Disney storessa Santa Monicassa ja nähtiin... rumpujen pärinää tähän väliin... PMMP:n Paula ja The Rasmuksen Lauri :D Että se siitä suuresta bongauksesta :D Todelliset bongaukset tehtiin sitten vähän myöhemmin ;)

 

Sunnuntaina tosiaan haluttiin vielä päästä Hollywood tunnelmaan ja päätettiin mennä Paramount Picturesille studiokierrokselle ja kurkattiin samalla taas Walk of Famea. Noissa paikoissa voi vaan niin aistia juuri sen Los Angelesin ja Hollywoodin, joka saa sydämen sykkimään vähän lujempaa, että ei harmita vaikka osa Paramountilla olikin vähän toistoa Warnerin studiokierrokselta. Ja onhan Walk of Fame aikaturistirysä, mutta on siinä silti oma hohtonsa. Pitkällisen mankumisen ja muutaman koirailmeen jälkeen Matti suostui myös tekemään uuden visiitin Griffith observatoriolle ja mun hymy leveni entisestään. Itse observatorio on niin kaunis, sieltä on ehkä paras näkymä Hollywood kyltille ja näköala Los Angelesin yli on niin hiukea, että olisin voinut fiilistellä siellä koko päivän. Seuraavan kerran haluan ehdottomasti haikkailla sinne ja ottaa eväät mukaan! Elina <3 Hollywoodinkukkulat <3 Aika täydellinen toiseksi viimeinen päivä siis. Varsinkin, kun illalla Santa Monicassa viimeistelin vielä mun ostosrupeaman kahdella parilla kenkiä...

Forest Gump penkki

New York lavasteiden ihmettelyä

Gleen kahvila

 

Matti:

 

Lentoaseman ikkunoista siintää New York kun tätä kirjoitan. Ennen reissua ajateltiin, että tässä vaiheessa olo tulee olemaan vaikea, koska New York on niin lähellä mutta silti niin kaukana. Vähänpä tiedettiin tai osattiin aavistaa miltä tässä vaiheessa tuntuu; ei tuonne jaksaisi ajatellakaan lähtevänsä kaiken tämän jälkeen. Ja rahatkin on ollu jo pitkään loppu. Kivalta se kyllä näytti koneen ikkunasta silti.

Viikonloppu meni nopeasti ja varsinkin lauantaista ei ole paljoa kerrottavaa. Shoppailua ja Santa Monican kävelykadulla pyörimistä. Täytyy myöntää, että ei Santa Monica iskenyt itseeni niin kauheasti kaiken muun jälkeen. Jäi vähän kuvatkin ottamatta. Mutta se oli hyvä tukikohta siirtymiselle eri paikkoihin.

Lauantai-iltana taas kovasti mietittiinkin, että mitä tehdään sunnuntaina. Vaihtoehtoina olivat Paramount Pictures-studiokierros ja siihen yhdistettynä ehkäpä LA downtown taikka Griffith Observatory päivänvalossa. Toinen vaihtoehto oli Queen Maryyn tutustuminen (Titanicin sisarlaiva) Long Beachilla sekä Palos Verdes-puiston koluaminen siinä rannalla ja auringonlaskun katselu. Ja oli siinä sitten mielessä Malibua, Lagunan muistelukierrosta ym. Ajateltiin kuitenkin niin, että kun tykättiin varsinkin Warner Bros studiokierroksesta ja Hollywood, leffat ynnä muut tulevat meille melkein ekana mieleen Los Angelesista niin kyllä me vielä yhdelle studiokierrokselle mennään haistelemaan sitä Hollywood-tunnelmaa. Varattiin siis lauantai-iltana liput kierrokselle. Hyvä, että vielä saatiin meille sopiva aika.

Sunnuntaina tähdättiin siis 12.30 alkavalle kierrokselle. Paikalliset tähtäsivät enimmäkseen toiseen suuntaan rannalle, joten ajomatka Hollywoodiin sujui mukavan sutjakkaasti, jopa niinkin nopeasti, että käytiin siinä uudelleen ennen kierrosta vielä Walk of Famellakin fiilistelemässä. Alkoi olla ehkä jo vähän sellainen olo, että pitää vielä viimeisen kerran käydä katsomassa paikkoja

Studiokierros oli jälleen mukavan intiimi ja se tapahtui vielä pienemmällä porukalla kuin Warner Brosilla. Paramount Pictures on ainoa studio, joka on edelleen Hollywoodin puolella, mikä lisäsi kierroksen viehätystä. Kierroksen alkupuolella nähtiin Forrest Gumpin penkki ja PPn teatteri, jota käytettiin mm. Tom Clancy- elokuvassa hotellina. Oliko se elokuva nyt sitten Punaisen Lokakuun metsästys vai se toinen Tehtävä.. jossain? En oo nähnyt sitä pitkään aikaan. Harrison Ford yhtäkaikki siinä näytteli ja sitten se luihun näköinen tyyppi. Nähtiin myös nyt parkkipaikkana toimiva sininen allas, joka on ollut käytössä jo esimerkiksi 50-luvulla elokuvassa 10 Käskyä kohtauksessa, jossa meri halkeaa kahtia. Oli hauska kuulla miten se oli toteutettu silloin. Mutta oli allas toiminut myös esimerkiksi toiseksi uusimmassa Star Trekissä kohtauksessa, jossa Kirk ja Sulu syöksyvät Enterprisestä alaspäin kohti poran tasannetta. Hullua minkälaista huijausta elokuvat ovat ja näyttävät silti niin hyviltä. No mutta paljon oli siis nähtävää ja tuttuja leffoja kuvattu. Vielä tulee mieleen vaikkapa viimeisimmän Indiana Jonesin baari, jossa päähenkilöt aloittivat tappelun. Mutta paljon kierroksessa oli myös samaa infoa, jota Warnerilla oltiin kuultu.

Kun kierrokselta lähdettiin pois aikaa oli vielä jäljellä. Päätettiin, että Hollywood ei ollut vielä tässä vaan lähdettiin uudelleen Griffith Observatoryn näköalapaikalle. Haluttiin sekin nähdä vielä uudestaan viimeisen kerran ja päivänvalossa. Downtown olisi vienyt meitä jo poispäin ja se olisi myös ehkä vienyt liikaa aikaa. Lopulta Elinan huokailujen saattelemana Observatoriolta piti lähteä valumaan kohti Santa Monicaa. Tiedettiin, että pakkaamisellekin pitää antaa vähän ajatusta. Ehdittiin kuitenkin Happy Hourin aikaan vielä syömään Santa Monicaan, niin meidän jo pitkään olemattomat käteisvarat eivät saaneet niin pahaa kolhua. Pientä strollausta vielä kävelykadulla ja sitten majoituspaikkaan. Ainiin ja ostettiinhan siinä se kolmas laukkukin. Ostettiin sellainen pehmeä urheilukassi ja sellaisessa kokoluokassa, että se toivon mukaan menisi käsimatkatavarana. Tiedettiin, että näin varmaan tulisi käymään, että kamat ei mahdu kahteen laukkuun ja sitä kamaa on tosiaan kertynyt. Tuossa vaiheessa en edes tiennyt mitä kaikkea mukaan otettavaa kamaa on autossa kaiken roskan seassa. Edelleenkään ei ehditty Santa Monican pierille tallustamaan ja se jäi ehkä vähän harmittamaan, koska aiemmin reissulla ajamamme Route 66 päättyy länsirannikolla sinne.

Sitten pitikin miettiä vielä viimeistä päivää mutta siitä lisää toisessa postauksessa. Ei jaksettukaan kauheasti murehtia pakkaamisesta sunnuntai-iltana. 

Top Gun, Maverickin heilan koti

Hollywoodtunnelmaa ja pyöräilyä

Matti:

Pöh! Äsken oli kirjoitettuna eilisestä pitkät pätkät mutta onnistuin tuhoamaan tekstin ja Elinan osion, joten nyt tulee vähän tiivistetymmin. Onneksi Elina jo nukkuu. Eilen eli torstaina oli siis vuorossa taas vähän rauhallisempi aamu. Tähdättiin aamuliikenteen suhteen klo 10 sweetspottiin. Hollywoodin ytimeen kun ei kannata lähteä ajamaan pahimpaan ruuhka-aikaan. Nyt oli siis tarkoitus mennä Walk of Famelle, jossa jalkakäytävän kivetyksenä on tähtien tähtiä ja erinäisten julkkisten käden -ja jalanjälkiä on myös valettu sementtiin. Löytyypä sieltä myös muun muassa Oscar-gaalan teatteri. Tiedossa oli siis ehtaa Hollywood-kokemusta.

Arskan kengänkoko oli yllättävän pieni

 

Etukäteen Elina oli puhunut myös siitä, että haluaisi mennä kierrokselle, joka kiertää julkkisten koteja. Itse olin vähän skeptinen ajatuksen suhteen ja tilanne vaikuttikin ihan hyvältä, koska Elina ei asiasta hetkeen ollut puhunut. Kun saavuttiin Walk of Famelle, niin joka kadunkulmassa meille tyrkytettiin näitä julkkiskierroksia ja olisiko kestänyt noin 5min paikalle saapumisesta kun istuttiin jo erään kierroksen järjestäjän kyydissä. Saatiin kierros puoleen hintaan, niin pakkohan sitä oli. Ja yllätys yllätys, kierros olikin ihan mielenkiintoinen. Osasyy sille varmaan oli se, että sattumalta valittiin ihan hyvä kierroksenvetäjä eli sellainen noin 60v losiäijä, jolla oli sellainen mukavan sarkastinen ja ironinen suhtautuminen julkkiksiin ja monta hauskaa tarinaa kerrottavana. Juttua siis riitti. Kierroksella tuli tosiaan nähtyä esim. Orlando Bloomin, Tarantinon ja Timberlaken ja monien muiden julkkisten kotien portit, pensasaidat, muurit taikka vastaavat. Toki siinä kierrettiin myös Playboy Mansion portit, Michael Jacksonin kuolinhuvila ja monet muut paikat. Pääasiassa kierroksella siis kierreltiin Hollywood kukkuloilla ja Mulholland Drivella ja Beverly Hillsissä. Nämä ovat paikkoja, joihin ei ole mitään asiaa asumaan ilman melkoisen paksua lompakkoa.

Pretty Woman-hotelli

Näkymää Mulholland drivelta

Orlando Bloomin portti

Quentin Tarantinon portti

Justin Timberlake

Michael Jacksonin parveke

Playboy Mansion portti

 

Kierroksella ajeltiin myös kaunareista tutun Rodeo Driven läpi. Siinä on kadunpätkä, jolla Aston Martinit, Ferrarit ja Lamborghinit sun muut tykkäävät pysäköidä ja siinä voi kuluttaa esim. 30000$ ja tuloksena on vaikkapa vain kolme mekkoa. Käytiin myöhemmin päivällä tuollakin kadulla kävelemässä mutta ei uskallettu yhteenkään liikkeeseen sisälle. Todennäköisesti ovilla seisseet vartijat eivät olisi meitä edes sisälle päästäneet.

Rodeo drive, Aston Martin siinä parkissa kaikessa rauhassa

 

Koitettiin päästä myös Jimmy Kimmel Shown livekuvaukseen mutta vähänkö jäi syömään, kun sisälle pääsevien jono katkaistiin juuri meidän nenän edestä. Katsotaan josko tässä vielä jonkin shown kuvaukseen ehditään. Päivä päätettiin sillä, että ajettiin kuuluisan Griffith Observatorion näköalapaikalle. Sieltä aukeaa näkymä koko Losin yli, mikä on tuttu monista mainoksista ja elokuvista. Täytyy myöntää, että se oli kyllä aika hieno kokemus. Sitä maisemaa katsellessa kun tiivistyi aika hyvin ne tuntemukset, joita Losista on odottanut.

 

 

Elina:

Tänään oli vuorossa rento pyöräilypäivä Venicen ja Santa Monican maisemissa. Venice beach ja varsinkin sen boardwalk oli totaalisen erilainen Santa Monicaan verrattuna, siellä pyöri jos jonkinnäköistä elämäntapamenninkäistä. Boardwalk oli täynnä kaikennäköisiä, kokoisia ja kuuloisia kaupustelijoita, reggae soi ja lääkemarihuanaakin ja varmaan muutakin olisi ollut tarjolla. Illan tullen en ehkä haluaisi pyöriä tuolla enää.. Seuraavaksi siirryttiin Venicen trendikkäällä alueelle, joka on täynnä kivoja pikkuputiikkeja. Eihän sieltä sitten tyhjin käsin tarvinnut lähteä. Ja hei löysin VIHDOIN nahkatakin, jota olen metsästänyt viimeiset kaksi vuotta!! Tosin halusin mustan ja ostin ruskean,  oli pakko tehdä kompromissi kun takki oli muuten juuri sellainen kuin halusin. Kinusin siitä 30 prosentin alennuksen kun sanoin etten muuten raatsi ostaa sitä :D

 

Loppuiltapäiväksi suunnattiin vihdoin Santa Monican ostoskadulle ja ehdittiin kiertää sieltä vain muutama kauppa.. Taas tehtiin hyviä löytöjä ja ostin muun muassa myöskin etsimäni talvitakin 40 prosentin alennuksella, kelpaa! Mattikaan ei muuten tänään joutunut lähtemään tyhjin käsin kotiin, jee.

 

Itse pyöräily oli kyllä hurjan kivaa, pyörätie meni ihan rannan tuntumassa koko ajan ja matka taittui nopeasti. Aamusta aurinko oli pilvessä ja lämpötila oli varsin miellyttävä, puolen päivän jälkeen alkoi taas kuumenemaan ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta.    Kämpille paluu olikin hieman haasteellisempaa muutaman ostoskassin kanssa..

 

Matti:

Pyöräily oli tosiaan aika mukavaa vaihtelua, vaikka vähän meitä kaupunkipyöräilyä karttavia alkuun hirvittikin pari kadunpätkää ajaa tuonne rannan suuntaan. Jahka päästiin tuonne rannan pyöräilykadulle, niin mukavan leppoisaa menoa se oli. En kyllä yhtään ihmettele paikallisten rentoa elämänasennetta.

 

Venicestä vielä sen verran, että siellä on myös sellaisia kanaaleja, jotka halkovat yhdessä kohtaa asutusta. Niitä oli mukava käyskennella siellä ympäriinsä ja taas ihmetellä sitä, että jotkut oikeasti asuvat täällä. Mutta ihmeellistä kyllä pyöriä täällä ympäriinsä kun yhtäkkiä tosiaan kaupunginosien välillä tunnelma muuttuu ihan totaalisesti. Tunnelmanmuutos on suurempaa kuin vaikka New Yorkin manhattanin eri kaupunginosien välillä. Ei myöskään ole sellaista oloa, että on 17miljoonan ihmisen metropolissa, kun asutus on matalaa eikä ollenkaan sellaista isoa kaupunkimaista mitä sen odottaisi olevan. Käsittämättömän iso paikkahan tämä on.