Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Tämä tuntuu jotenkin väärältä. Tätä blogia kirjoittaessa pitäisi olla jenkeissä, takana taas 8h ajoa, 30 astetta lämmintä, vuori roinaa auton takapenkillä, mieli täynnä virikkeitä, suunnitelmia huomisesta. Mutta nyt ollaan täällä Suomessa, kotona, töissä, plaah… ja siksi ei oikein ole tuntunut enää siltä, että olisi sopivaa kirjautua blogin sivuille saati kirjoittaa sitä. Se oli sen matkan juttu, sitä ei haluaisi yhdistää ajatusta tästä blogista arkeen mutta arjessa tätä kuitenkin kirjoitan. Ja on kuitenkin korkea aika kirjoittaa nämä viimeiset jutut, että eivät aivan kokonaan unohdu. Olkoon tämä nyt sitten kuinka tylsältä tuntuvaa tahansa.

Ylipäätään tämän blogin kirjoittaminen vei reissussa aika paljon aikaa. Ei etukäteen ollenkaan osattu aavistaa mitä se kirjoittaminen olisi, kun ei ennen tällaista oltu tehty. Pääsin reissun aikana ihan vain pari kertaa ennen puolta yötä nukkumaan. Muuten meni aina yli puolenyön, kun laitoin seuraavaa postausta kuntoon. Tietty kuvien ja videoiden siirtäminen blogiin otti myös aina oman aikansa. Vaikka blogin kirjoittaminen välillä tuntuikin siltä, että onko tässä mitään järkeä kun se vie näin paljon aikaa, niin kyllä sitä näin jälkikäteen osaa arvostaa. Olipa hyvä, että me tätä kirjoitettiin. On ollut jo monta kertaa mukava palata lukemaan vanhoja postauksia ja myös ihan eri tavalla pystyy muistamaan, että mitä kaikkea siellä tapahtui.

Seuraavaksi pientä faktaa matkasta muistiin. Pistän tässä myös kartat jokaisesta etapista ja listaan asioita, jotka jäivät tekemättä, koska aika ei vain kaikkeen suunniteltuun riittän

- Ajettua tuli 4136mailia eli 6656km. Ei mennyt pahasti alakanttiin se etukäteen arvioitu noin 6000km. Missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että onpa jo ajettu paljon.

 - En muista olenko maininnut mutta auton nopeusmittarissa ei ollut mittarivirhettä ollenkaan. Kun viisari oli 75mph niin se vauhti myös oli 75mph. Onko se joku suomalainen tapa, että nopeusmittarissa pitää olla jotain 6-7km/h mittarivirhettä ja se pitää aina muistaa huomioida ajaessa? Vai onko vika volkkarissa?

 

 - Auton keskikulutus oli reissun lopussa lähempänä 20mpg eli tekee noin 14,1l/100km. Ei tuntunut missään. Kun auto otettiin Dallasissa käyttöön, niin aiemman kuskin keskikulutus oli ollut 30mpg eli 9,4l/100km. Nollasin siis laskurin alussa. Selvästikin kuritin kaasupoljinta jonkun verran enemmän. Ne kiihdytykset… En niissä säästellyt kyllä yhtään aina kun oli ihan pienikin mahdollisuus. Turha edes yrittää Golffilla samaa. Suomessa jo silmänä kovana tarkkailen pysyykö Golffin keskikulutus siinä 5l/100km hujakoilla.

 

 - Maksiminopeus oli 93mph eli noin 150km/h. Pätkällä Santa Fe - Monument Valley tuli tosiaan vähän kiire ja veikkaisin, että toi nopeus saavutettiin sillä siirtymällä. En olisi yhtään hiljempaa voinut ajaa, koska se oli lopulta parista minuutista kiinni, että ehdittiin sille meidän upealle Monument Valleyn sunset tourille. Muuten ajelin kyllä aika hyvin rajoitusten mukaan, koska siellä poliisi oikeasti valvoo nopeuksia.

 

 - Liikkeellä olemisen keskinopeus oli 47mph eli noin 76km/h. Yllättävän paljon tämäkin mutta johtunee ehkä siitä, että teillä tuntui kyllä aina olevan tilaan ja losissakin onnistuttiin välttämään ne pahimmat ruuhkat.

 

 - Navigaattori oli kokonaisajaltaan päällä 108h 41min, joista pysähdyksissä 20h 7min ja liikkeellä 88h 34min. Pysähdyksissä olemisen kestoa selittänee se, että välillä vaan googlailtiin autossa seuraavaa paikkaa ennen liikkeelle lähtöä. Piti osoitetta varmistaa, ravintolaa etsiä, tutkia datapaketin tilannetta ym ja siihen mahtuu myös ne parit ruuhkassa seisomiset.

 

 - Paperikarttaa ei käytetty kertaakaan mihinkään, vaikka käytiin ostamassa Dallasissa toinenkin kappale sitä, kun Amazonista tilattu ei ehtinyt saapua ennen reissua. Nyt niitä on sitten kaksi.

 

 - Dataa kului 8gigaa. Yksi giga jäi käyttämättä. Meidän olisi näköjään ollut täysin mahdotonta matkustaa ilman nettiyhteyttä. Ja suurimmaksi osaksi pyrin kuitenkin blogin kuvien ja videoiden siirrossa käyttämään tuskaisen hitaita hotellien wlaneja.

 

 - Kun luen tätä blogia seuraavalle matkalle pakatessa, niin älä pakkaa sitä Elinan hiustenkuivaajaa mukaan. Se toimii vain puolella teholla jenkkien sähköpistokkeista. Oli jo kolmas kerta, kun se oli USA reissulla turhaan mukana viemässä tilaa.

 

Sitten listausta tekemättömistä asioista:

 

Dallasissa taikka Fort Worthissa ehdittiin aika lailla tehdä ne asiat mitä haluttiinkin. Se oli vain se alkupaikka eikä rodeon lisäksi oltukaan kauheasti muuta edes suunniteltu sinne. Mutta Dallasin keskustassa olisi tietty voinut olla kiva käydä ja käydä esim. John F. Kennedyn murhapaikalla. Muuta ei tule mieleen. Tässä vaiheessa reissua olisin myös vielä jännittänyt Dallasin keskustaan ajamista, koska en vielä tiennyt, että kaupunkien keskustassa ajaminen jenkeissä on todella helppoa.

Siirtyminen Amarilloon sujui aika lailla ennalta määritellyn mukaisesti. Olisi kyllä voinut pysähtyä jossain vaiheessa ottamaan kuvan öljypumpusta. Cap Rock Canyonilla varusteet olivat vielä vähän puutteelliset, kun kummallakaan ei ollut jalassa edes lenkkareita eikä ihan muutenkaan tiedetty, että millaista haikkia siellä oli tarkoitus tehdä. Ötökätkin söi. Amarillo meni myös hyvin pitkälti suunnitelmien mukaan. Ilman Palo Duro kanjonin ratsastusretkeä emme Amarilloon varmaan olisi edes menneet. Itse kyllä tykkäsin Amarillon fiiliksestä. Kiva, että siellä kuitenkin käytiin. Oli jotenkin hauska ajaa Amarillon halkovaa Highway 40:tä edestakaisin. Läheisestä Canyonin pikkukaupungista oltiin luettu kehuja ja sen läpi ajettiinkin, kun tultiin Amarilloon mutta ei oikein sillä läpiajolla saatu siitä sitä ideaa. Siellä olisi voinut ehkä käydä uudestaan.

Tällä etapilla ajettiin ehkäpä reissun pisin pätkä Highwayta pitkin

Santa Fe oli meidän molempien mielestä reissun tyhjin arpa. Ehkä jos museoissa joskus opitaan käymään, niin sitten tilanne voisi olla eri. Santa Fen/Albuquerquen alueella jäi kuitenkin näkemättä esim Turquoise Trail, joka olisi ollut nätti ajomatka Santa Fen ja Albuquerquen välillä. Samoin Breaking Bad kierros jäi melkoisen torsoksi. Los Alamos ja Taos olisivat myös olleet paikkoja, joissa olisi ollut mukava vierailla.

Monument Valley oli kaikin puolin onnistunut kokemus. Ajomatkaan sinne olisi voinut tosin varata reilusti enemmän aikaa. Oltaisiin myös helposti voitu unohtua syvemmälle Coloradon ja Utahin puolelle ihmettelemään upeita maisemia ja erämaata. Siellä on kyllä paljon nähtävää. Ajomatkan aikana olisi kuitenkin ollut toteutettavissa esimerkiksi Gooseneck State Park, Durango, Cortez, Mesa Verde National Park, Canyons of the Ancients, Canyonlands National Parkkikin olisi ollut siinä vähän matkan päässä… Jos vain olisi ollut vähän enemmän aikaa. No nuo kyllä olisivat jo vaatineet aika montakin päivää. Itse Monument Valleyssä olisi voinut myös valita yöpymisen leirinuotion äärellä intiaanioppaan kertoessa tarinoita ja monia muita kierroksia. Näihin maisemiin kyllä palaamme vielä!

Flagstaff, yksi reissun omia suosikkejani ja ehdottomasti koko reissun paras majatalo. Siirtyminen sinne tapahtui Pagen ja Antilooppi kanjonin kautta. Pagessa olimme ongelmissa, kun netti ja sitä kautta Yelp eivät toimineet syrjäisen sijainnin takia emmekä sitten oikein osanneet valita ruokapaikkaa. Grand Canyon ymmärrettävästi varasti shown Flagstaffissa mutta näkemättä jäi Walnut Canyon National Monument, Sunset Crater Volcano National Monument, Wupatki National Monument, Sedona ym. ja ylipäätään oltaisiin haluttu nauttia vielä lisää itse pikkukaupungin tunnelmasta ja käyskennellä sen kaduilla. Matkaa suunnitellessa ei ollenkaan tajuttu sitä, että kuinka kiva paikka Flagstaff on ja kuinka paljon sen ympärillä on nähtävää.

Tuossa tuo reitin keskeltä alkava kumpu B:hen asti oli ehkäpä reissun pisin pätkä Route 66:sta

Jos olisimmekin ajaneet Las Vegasiin eri reittiä, niin olisimme voineet mennä esimerkiksi Zion National Parkin läpi ja nähneet Aku Ankastakin tutun Hurricanen länkkärikylän. Nytkin toisaalta missattiin Vegasin vieressä ollut Hoover Dam ja itse Vegasissa jäi näkemättä ties ja vaikka mitä Circue du Soleilista ties mihin performanssiin. Kaikki eivät Vegasista tykkää mutta me tiedämme palaavamme sinne uudelleen.

Matkasta Bishopiin ei paljoa lisättävää ole. Death Valleyssä olisi voinut käydä vilkaisemassa Devil's Golf Coursen ja Artist's Driven mutta haluttiin ehtiä Bishopiin ennen auringonlaskua. Bishop toimi puhtaasti vain pysähdyspaikkana. Toki sekin oli kivan unelias pikkukaupunki ja olisihan siinäkin matkan varrella ollut Sierra Nevadan kupeessa parikin hienoa kohdetta.

Tuo alaspäin suuntautuva erillinen kiemura vei meidät Mariposa Groveen ja niille jättimäisille punapuille

Mariposaan ja Yosemiteen ajaessa olisi voinut vähän tarkemmin tutkailla Mono Lakea. Mutta taas oli vähän kiire eteenpäin, niin piipahdus Mono Lakella oli nopea ja melkoisen jäätävä, koska tuuli kovaa ja kylmästi ja olimme varautuneet vain helteeseen. Mariposassa tunnelma oli jälleen kiva ja kivahan sielläkin olisi ollut vähän haistella sitä enemmän mutta aika meni ymmärrettävästi Yosemitessa. Ja Yosemite… Half Domen valloitus jäi vähän kaihertamaan. Sinänsä hyvä, koska jos/kun sen haluamme valloittaa, niin ihan liian vanhalle iälle ei kannata sen kanssa odottaa, sillä sinne kipuaminen vaatii kuntoa.

Mariposasta eteenpäin jatkaessa ei varsinaisesti oltu enää suunniteltu etapeille mitään erityistä nähtävää. Ja mitä San Francicscossa sitten jäi näkemättä. Ainakin oltaisiin voitu ottaa vähän rauhallisemmin, enemmän takseja ja oltaisiin voitu vaikka käydä niitä viinejä maistelemassa Napassa. Olisin myös halunnut mennä tutustumaan 2. maailmansodan aikaiseen sukellusveneeseen, joka lillui siellä satamassa. Vaikealta SF tuntuu näin jälkikäteenkin.

Montereyn suunnitelmista ei jäänyt juuri mikään toteuttamatta. Aikaa vain olisi voinut olla tässäkin vaiheessa vähän enemmän. Onneksi oltiin siellä sentään kaksi yötä.

Matka Santa Barbaraan sujui myös leppoisasti rantatietä nautiskellen. Itse Santa Barbarassa olisi voinut olla kiva tehdä joku pieni haikki, jos olisi ollut pari päivää enemmän käytössä ja tutkia lähiseutuja enemmän. Mutta olo alkoi olla tuolla jo mukavan rentoa ja losilta tuoksahtavaa.

Siirtymisessä Laguna Beachiin jäi harmittamaan amerikkalaisen jalkapallon missaus. Tai en tiedä jäikö se harmittamaan mutta sinä siirtymäpäivänä oli oikeastaan reissun ainoa mahdollisuus mennä katsomaan jenkkifutista mutta olisi kyllä mennyt pikkaisen vaikeaksi. Ensi oltaisiin ajettu Laguna Beachiin ja sen jälkeen takaisin päin sisälle losiin pahimpaan ruuhka-aikaan ja koko ilta olisikin mennyt siinä. Ehkä ensi kerralla, koska olisi se kuitenkin aika jenkkikokemus. Itse Laguna Beach oli etukäteen aika tarkkaan suunniteltu. Piti käydä San Diegossa eläintarhassa ja valaita katsomassa, piti mennä Catalina Islandille, piti mennä Selänteen pihviravintolaan, piti mennä johonkin isoon ostoskeskukseen. Mutta kun tykästyttiin niin kovasti Laguna Beachiin, että olisi vain harmittanut, jos siellä ei oltaisi ehditty pyöriä yhtään, niin jäi sitten suunnitelmat vähän toteuttamatta eikä oikeastaan harmita. San Diego ja Catalina Island noista ehkä jäivät kaivelemaan.

Ja viimeisenä sitten Santa Monica. Paljon asioita toteutettiin ja paljon jäi toteuttamatta. Santa Monica oli hyvä tukikohta mutta Laguna Beachin jälkeen ehkä pieni pettymys, kun oli aika paljon isompi paikka ja rantakin oli vähän persoonaton. Monena iltana mietittiin, että mitä seuraavana päivänä tehdään ja loppu onkin historiaa. Suunnitelmalistalta jäi toteuttamatta Long Beach ja Queen Mary vierailu, Palos Verdes rantapuisto, LA Downtown, Runyon Canyon uudelleen vesien kanssa, jokin pieni haikki, suppailu Tyynessä Valtameressä. Ei edes Santa Monica Pierille ehditty kertaakaan ja se jäi ehkä eniten kaivelemaan, koska aiemmin ajamamme Route 66 päättyi sinne. 

Mutta siinäpä ne mitkä tulivat vielä mieleen mitä jäi toteuttamatta. Ja mitäs nyt sitten? Uutta reissua jo suunnitellaan, ei sitä auta kieltääkään. Ylipäätään meistä tuntuu siltä, että tällä matkalla oli meihin valtavan suuri vaikutus. Kun ensimmäisenä aamuna ajettiin töihin ja pistettiin meidän matkamusiikki soimaan, niin Elinan silmäkulmista alkoi puskea hikeä..... Hullua mutta totta. Tuon reissun jälkeen on tuntunut siltä, että pitää pysähtyä miettimään, että mitä me oikeasti halutaan tältä elämältä. Tämän suhteen palikat vielä vähän liikkuvat päässä reissun jäljiltä ja tulevat varmaan liikkumaankin jonkin aikaa. Mutta elämä Suomessakaan ei vain voi olla sitä, että 11 kuukautta odottaa sitä 1 kuukauden reissua. Asunto ainakin menee vaihtoon mutta siinäkin on pähkinäpurtavaksi, että asumiskustannukset eivät nouse sillä tavalla, että se estää matkustamisen. Ei se vain ole sen arvoista asua kalliilla, jos ei pysty toteuttamaan itseään. Maailma kun on aika iso paikka.

Jotenkin tuolla reissulla ihmisten suhtautuminen elämään, arkeen, töihin ja vapaa-aikaan oli niin erilaista ja innostunutta kuin mihin on Suomessa ehkä tottunut, että sitä alkoi väkisinkin miettiä mitä tällä elämällä on tarjottavana täällä ja miten siihen pitäisi suhtautua. Sitä alkoi miettiä, että pitäisi entistä vakaammin itse päättää miten se elämä kulutetaan, miettiä miten suhtaudutaan asioihin ja lopettaa sen pohtiminen, että miten asioita kuuluisi tehdä jollain ennalta määritellyllä "oikealla" tavalla. Pitäisi olla "hullu" ja toteuttaa rohkeasti asioita, joista innostuu juuri niinkuin itse haluaa. Kaikki on loppujen lopuksi vain meistä itsestämme kiinni. Eihän tässä periaatteessa mitään uutta ole mutta matkalla kohtaamamme ihmiset tuntuivat elävän niin vahvasti juuri sellaista elämää kuin halusivat, että siitä haluaa ottaa oppia. Tässä riittää vielä paljon mietittävää.

 

 Mutta tähän tämä blogi päättyy. Tilastojen mukaan blogin katselijoita on tähän asti ollut 1914. On ollut hauskaa huomata, että kävijöitä on ollut. Me kiitämme! Hyvin suurella todennäköisyydellä jatkoa seuraa. Onko se sitten Road2NorthWest vai Road2South.. ;)